Asset Publisher

angle-left Kiteen kesäasukkaat tulevat tutuiksi kaupungin ja KIPA:n kanssa

Kiteen kesäasukkaat tulevat tutuiksi kaupungin ja KIPA:n kanssa

Kiteen kaupunki järjestää alueen kesäasukkaille vapaamuotoisen iltapäivätilaisuuden tiistaina 17. kesäkuuta. Näyttelykeskuksesta käynnistyvään tilaisuuteen on ilmoittautunut parikymmentä kesäasukasta, joita isännöivät Kiteen kaupungin virkamiehet ja luottamushenkilöt sekä KIPA:n edustajat.

- Oli mukava huomata, että tilaisuus osoittautui näin suosituksi. Halusimme tänä vuonna toteuttaa tämän kesäasukkaiden tervetulotilaisuuden jo heti kesän alkajaisiksi, jolloin pääsemme kertomaan koko kesän monipuolisesta tapahtumakattauksestamme sekä etätyömahdollisuuksista, kertoo elinkeinopäällikkö Risto Hiltunen Kiteen kaupungilta.

- Tilaisuus on ihan vapaamuotoinen ja ajatuksena on keskustella kuulumisia puolin ja toisin, sekä samalla syödä herkullista rantakalakeittoa. Vieraille kerrotaan myös KIPA:n kuulumiset ja iltapäivä huipentuu pesäpallo-otteluun, jossa vastakkain ovat KIPA ja Manse PP.

Kiteen alueen kesäasukkaat voivat ilmoittautua tilaisuuteen vielä tämän viikon ajan (risto.hiltunen@kitee.fi)

Kiteen keskusta

Otsikko Kotitalon kertomaa

KOTITALON KERTOMAA

Asset Publisher

Marjut Kettunen

asumisneuvoja
 040 105 1212
marjut.kettunen@kitee.fi
Kiteentie 9-11, 82500 Kitee