Menestystarinoita

Sisältöjulkaisija

angle-left Itä-Suomen Monimestarit Oy
Vesa Kosonen (vasemmalla) ja Markus Nousiainen perustivat yhteisen rakennusliikkeen vuonna 2008.

MENESTYSTARINA

Itä-Suomen Monimestarit Oy

Monimestarit mukautuu asiakkaiden mukaan

Sekatavarakauppa Monimestan ovi käy tuon tuosta Kesälahden keskustassa. Leppoisia tervehdyksiä huikkaillaan puolin ja toisin.
– Mitäs saisi olla? kyselee Kikka Kosonen iloisesti tiskin takaa.
Monenlaista on myytävääkin, sillä Monimestan hyllyiltä löytyy kaikenlaista aina sisustustavaroista harrastusvälineisiin ja rakennustarvikkeisiin.
Toimitusjohtaja Markus Nousiaisen on vaikea pysähtyä, sillä “monitoimimiehellä” tehtävää riittää ja puhelin pirisee.
– Suuri osa meidän yrittäjien ajasta kuluu hallinnollisissa ja toimistotöissä, mutta aina olemme valmiina menemään sinne, missä meitä tarvitaan, Nousiainen ja yhtiökumppani, hallituksen puheenjohtaja Vesa Kosonen kertovat.

Vuosittaista kasvua

Monimesta-kauppa on noin puolet Itä-Suomen Monimestarit Oy:n liiketoiminnasta. Toinen puoli on rakennus- ja remonttipalvelut Pohjois- ja Etelä-Karjalan sekä Savon alueella.
Rakennusliikkeestä kaikki alkoi vuonna 2008, jolloin Markus Nousiainen ja Vesa Kosonen perustivat yhteisen yrityksen.
Noin vuoden ajan yritys toimi rakennusliikkeenä. Sitten Nousiainen ja Kosonen tekivät kaupat rautakauppa- ja kodintekniikkaliikkeestä, jonka omistaja oli menehtynyt.
– Kauppa sopi liiketoimintamme kokonaiskuvaan. Kaupanteosta alkoi määrätietoinen yritystoiminnan kehittäminen. Käytännössä kasvua on ollut joka vuosi siitä lähtien.

Uusia urakoita

Kauppaliiketoiminnan ostaminen oli nuorelle yritykselle iso riski. Se oli liiketoimintana selvästi suurempi kuin mitä Nousiaisella ja Kososella oli aiemmin ollut.
Vuonna 2018 yrityksen liikevaihto on noin kaksi miljoonaa euroa. Yritys työllistää kaupan puolella kolme ja rakennuspuolella yhdeksän ihmistä.
Nousiainen kertoo tuoreita hyviä uutisia: Monimestarit valittiin vastikään uusiin elinkeinohankkeisiin urakoitsijaksi, mikä nostaa liikevaihtoa merkittävästi.
– Keväällä 2018 saimme Stora Enson Itä-Suomen tehtailta puitesopimuksen, jonka myötä tilauskanta rakennuspuolella pysyy tasaisesti yllä, Nousiainen jatkaa.
Rakennusalalla työtilanteen kausittainen vaihtelu on tuttua, mutta uusien urakoiden ansiosta tänä talvena töitä riittää.

Kovalla työllä ohi karikoiden

Helppoa ei kymmenen vuoden taipaleella ole Nousiaisen mielestä ollut missään vaiheessa.
Mikään koulutus ei täysin valmistaisi tähän kaikkeen, Nousiainen sanoo.
– Hyppäsimme isoihin saappaisiin. Yrittäjäkokemuksella, näkemyksellä ja kovalla työllä tässä on porskutettu.
Yritykseen on investoitu paljon.
– 2015 purimme vanhat ulkovarastotilat pois ja rakensimme myymälän kylkeen hallin, johon saimme lämmintä varastoa, toimisto- ja sosiaalitilaa, lämmintä tuotantotilaa ja rautakaupan varastoa. Uutta tilaa tuli 850 neliötä.

Joustaen ympäristön mukaan

Nousiainen kehuu työntekijöitään motivoituneiksi.
– Pisimpään meillä töissä olleet työskentelivät kaupassa jo ennen kuin me ostimme sen, ja toisaalta rakennuspuolella osa oli töissä minulla tai Vesalla jo ennen kuin perustimme Monimestarit.
Menestymiseen on tarvittu joustavaa asennetta, ympäristön muutosten tarkkailua ja kysynnän kuuntelemista herkällä korvalla. Innovatiivisuutta on oltava mukana joka päivä. Monimestarit onkin ajan myötä muotoutunut ympäristönsä mukaan.
Eikä kasvukeskus isoine kilpailevine ketjuineen se oikea paikka Monimestalle olisikaan, Markus Nousiainen muistuttaa.
 

Otsikko: Ajankohtaista

AJANKOHTAISTA

Sisältöjulkaisija

Sivu arviointi ja palaute