Sisältöjulkaisija

angle-left Kiteen perusopetuksessa käyttöön kasvomaskit vuosiluokilla 6-9 maanantaina 11.1.2021

Kiteen perusopetuksessa käyttöön kasvomaskit vuosiluokilla 6-9 maanantaina 11.1.2021

THL suosittelee kasvomaskin käyttöä koko maassa. Epidemian kiihtymis- ja leviämisvaiheessa maskisuositus koskee peruskouluja kuudennesta luokasta lähtien sekä toisen asteen oppilaitoksia ja korkeakouluja. Peruskoulussa maskisuositusta toteutetaan luokka-asteittain riippumatta yksittäisten oppilaiden iästä. 

Pohjois-Karjala on Covid -19 viruksen kiihtymisvaiheessa. Kiteen perusopetuksessa kasvomaskit otetaan käyttöön vuosiluokilla 6-9 maanantaina 11.1.2021. Lapset ja nuoret opastetaan maskien oikeaan käyttöön ja samalla perusopetuksen yksiköt opastavat koulukohtaisista maskikäytänteistä. Kiteen kaupunki huolehtii, että maskeja on oppilaiden käytössä riittävä määrä. Kaupunki seuraa tilannetta päivittäin ja mahdollisista uusista toimenpiteistä tiedotetaan.

Maskisuosituksesta huolimatta Siun Sote on vakuuttanut, että kouluun tuleminen on edelleen turvallista. THL:n tilastojen mukaan tartuntariski on koulussa mahdollisen altistumisenkin jälkeen edelleen selvästi pienempi kuin tartuntariski muissa korona-altistumistilanteissa.

Perusopetuksen maskisuosituksesta huolimatta kaikkia aikaisempia korona-ohjeita on edelleen erittäin tärkeää noudattaa myös perusopetuksen ulkopuolella – meidän kaikkien.

Lisätiedot: vs. sivistysjohtaja Matias Valoaho, p. 040 105 1137, matias.valoaho@kitee.fi

Vihreitä kertakäyttökasvomaskeja pöydällä.

Sisältöjulkaisija

Otsikko: Yhteystiedot

    YHTEYSTIEDOT

PTV-sisältö

Sivu arviointi ja palaute