Ilmoitusmenettely

Ilmoitusmenettely

Maankäyttö- ja rakennuslain 129 §:n mukaan kunta voi määrätä rakennusjärjestyksessä, että merkitykseltään ja vaikutukseltaan vähäiseen rakentamiseen tai muuhun toimenpiteeseen voidaan ryhtyä ilman rakennus- tai toimenpidelupaa. Kiteen kaupungin rakennusjärjestyksessä on määrätty, mitkä maankäyttö- ja rakennuslain 126a § mukaiset toimenpiteet ovat vähäisiä ja voidaan toteuttaa ilmoitusmenettelyllä.

Kiteen rakennusjärjestys
Kiteen rakennusjärjestyksen sivusto

Huomaa, että ilmoituksen sijasta voidaan kuitenkin edellyttää rakennus- tai toimenpideluvan hakemista, jos se on yleisen edun tai naapureiden oikeusturvan kannalta tarpeen. Esimerkiksi liian lähelle kiinteistön rajaa tai kaavamääräysten vastaisesti ovat sellaisia syitä, joiden perusteella voidaan edellyttää luvan hakemista.

Rakentamiseen tai muuhun toimenpiteeseen voidaan ryhtyä, jollei rakennusvalvontaviranomainen 14 päivän kuluessa ilmoituksen vastaanottamisesta ole edellyttänyt luvan hakemista ilmoitettuun hankkeeseen. Mikäli ilmoituksessa tarkoitettu toimenpide vaatii luvan, ei töitä saa aloittaa ennen kuin lupapäätös on käsitelty ja lupapäätös on lainvoimainen.

 

Tutustu rakentamisen lupaprosessiin ennen hakemuksen jättämistä.

Ilmoitus tehdään Lupapiste-palvelun kautta.

 

Asiakirja- ja mediatiedostot

PTV-sisältö

Otsikko: Ajankohtaista

AJANKOHTAISTA

Sisältöjulkaisija

Otsikko: Yhteystiedot

    YHTEYSTIEDOT

Sisältöjulkaisija

Henri Asikainen

rakennustarkastaja
 040 105 1217
henri.asikainen@kitee.fi
Kiteentie 25, 82500 Kitee

Johanna Päivinen

toimistosihteeri
 040 105 1227
johanna.paivinen@kitee.fi
Kiteentie 25, 82500 Kitee

PTV-sisältö

Sivu arviointi ja palaute