Esiopetus ja eskarin varhaiskasvatus

Esiopetus ja eskarin varhaiskasvatus

Esiopetus

Esiopetusikäiset eli 6-vuotiaat osallistuvat kunnan järjestämään esiopetukseen. Eskariin osallistuvat myös ne 7-vuotiaat, joiden koulunkäynnin aloittamista on lykätty.
Esiopetukseen osallistuminen on perusopetuslain mukaan velvoittavaa. Lapsen huoltaja on vastuussa siitä, että lapsi osallistuu esiopetukseen tai sen tavoitteet saavuttavaan toimintaan oppivelvollisuuden alkamista edeltävänä lukuvuotena.

Kiteellä on neljä esiopetuspaikkaa lukuvuonna 2023-2024. Lukuvuonna 2024-2025 esiopetuspaikkoja ovat Hutsin, Kesälahden ja Puhoksen esiopetus. Ryhmien määrä ja koko vaihtelee vuosittain tarpeen mukaan. Maksutonta esiopetusta järjestetään pääsääntöisesti perusopetukselle määriteltyinä koulupäivinä, 700 tuntia toimintavuoden aikana, 19 tuntia viikossa. Koulujen loma-aikoina ei esiopetustakaan järjestetä.

Esiopetus perustuu valtakunnallisiin esiopetussuunnitelman perusteisiin ja paikalliseen esiopetuksen opetussuunnitelmaan. Esiopetuksessa haluamme vahvistaa lapsen itseluottamusta, omatoimisuutta ja oppimisvalmiuksien kehittymistä.

Kitee on valittu kaksivuotisen esiopetuskokeilun kokeilukunnaksi. Kokeilu toteutetaan Puhoksen päiväkodissa. Muut esiopetusryhmät ovat kokeilun verrokkiryhmiä.

PTV-sisältö

Lomakkeet
  • Ilmoitus esiopetuksen päättämisestä
  • Ilmoita joko eDaisyssä tai kirjallisesti, jos lapsesi jää jostain syystä pois esiopetuksesta kesken lukuvuoden.

Eskarin varhaiskasvatus

Eskarin varhaiskasvatus

Esioppilaan päiväkotihoito järjestetään esiopetuspaikan yhteydessä. Päiväkoti Kiepistä voit hakea myös vuorohoitoa ja Kesälahden päiväkodista iltahoitoa eskari-ikäiselle lapsellesi. Jos haluat  eskari-ikäiselle lapsellesi perhepäivähoitopaikan, tulee sinun kustantaa itse matkat eskarista perhepäivähoitoon ja takaisin.

Esiopetuksen varhaiskasvatuksen toiminta perustuu valtakunnalliseen varhaiskasvatussuunnitelman perusteisiin ja paikalliseen varhaiskasvatussuunnitelmaan.

PTV-sisältö

Lomakkeet
  • Sopimus tuntiperusteisesta varhaiskasvatuksesta 1.3.2023 alkaen
  • Tällä lomakkeella ilmoitat, kuinka monta tuntia varhaiskasvatusta varaat lapsellesi kuukaudessa.
  • Tilapäisen varhaiskasvatuksen hakeminen
  • Lomakkeella voit hakea lapsellesi tilapäistä varhaiskasvatusta.
  • Tuloselvitys varhaiskasvatusmaksua varten 1.8.2023 alkaen
  • Toimita tulotietosi varhaiskasvatuksen maksun määrittämistä varten saatuasi päätöksen lapsesi varhaiskasvatuspaikasta.
  • Varhaiskasvatushakemus 1.8.2023 alkaen
  • Toimita varhaiskasvatushakemus varhaiskasvatuksen palvelusuunnittelijalle viimeistään 4 kk ennen kuin lapsi tarvitsee hoitopaikan.
  • Varhaiskasvatuspaikan irtisanominen
  • Irtisano lapsesi varhaiskasvatuspaikka ensisijaisesti sähköisesti eDaisyssä tai kirjallisesti tällä lomakkeella.
  • Vuorohoidon kirjallinen hoitoaikailmoitus
  • Ilmoita lapsesi hoitopaikkaan työvuorosi ja lapsesi hoitoajat kirjallisesti tällä lomakkeella, mikäli lapsesi tarvitsee vuorohoitoa.

Otsikko: Ajankohtaista

AJANKOHTAISTA

Sisältöjulkaisija