Opiskelijakunta ja tutorit

Opiskelijakunta

Kiteen lukion opiskelijakuntaa edustaa hallitus, johon kuuluu tällä hetkellä 15 henkilöä. Hallitus ylläpitää lukion kioskia, pitää säännöllisesti kokouksia, järjestää lukuvuoden aikana erilaisia tapahtumia koulussa ja koulun ulkopuolella. Lisäksi hallituksen jäsenet ovat vuorollaan mukana erilaisissa toimikunnissa ja opettajien palavereissa vaikuttamassa lukion ja nuorten asioihin paikkakunnalla.

Hallituksen jäsenet:
Timo Lonkainen 16C 
Annu Pirhonen 16B
Leonora Lyyluoma 16A
Jaki Päivinen 16B
Lari-Ukko Venäläinen 16B
Roosa Paakkunainen 17B
Saara Kosunen 17A
Noora Multanen 17B
Anniina Haverinen 17A
Jenna Tolvanen 17B
Samuel Hämäläinen 17A
Siiri Sivonen 18B
Toni Putkonen 18B
Waltteri Kainulainen 18A
Roni Kostamo 18A
 

Tutortoiminta

Tutorit ovat toisen vuoden opiskelijoita, jotka ovat hyvän lukiohengen luojia. He auttavat lukioon tulevia kurssivalinnoissa ja tutustuttavat uudet opiskelijat lukion käytänteisiin. Tutorin tehtäviin kuuluu koulun tapahtumissa avustaminen ja erilaisten omien tapahtumien järjestäminen. Tutorit ovat myös lukion edustajia messuilla.

Haluaisitko sinä tutoriksi? Olet oikea henkilö tutoriksi, jos tykkäät toimia yhdessä toisten kanssa. Luonnollisesti tutorilla on peruspositiivinen asenne koulua ja opiskelua kohtaan. Tutor on luotettava ja pitää kiinni sopimuksista ja aikatauluista. Tutortoiminnasta saa yhden lukuvuoden toimintakauden päättyessä kurssisuorituksen ja erillisen todistuksen.

OPK ja tutorit

PTV content

Otsikko: Ajankohtaista

AJANKOHTAISTA

Otsikko: Yhteystiedot

   YHTEYSTIEDOT

PTV content

Sivu arviointi ja palaute